os googlasit sijoitusblogit suomessa, myönnän heti kärkeen tämän. Mäkin olen testannut kaikkea, mikä saisi lukijan pysähtymään. Ensimmäisenä tuli mieleen kuva. Tummaksi paahdettu kahvi, läppäri, kallis kello, jossain taustalla paljas nilkka. Ei mitään törkyä. Sen verran kiusoittelua, että selain ei mene kiinni. Klikkausprosentti nousi. Kommenteissa joku kysyi, mikä kello. Kukaan ei kysynyt rahasta.

Miksi.

Sijoitusblogit suomessa elävät sillä, että raha tuntuu. Se ei ole pelkkää excelin laulua. Se on itsensä näkemistä parempana versiona. Se on väreilevä tunne, että jos mä opin tämän tempun, mun arki alkaa maistua paremmalta. Raha on statusta, turvaa ja lupaus. Ja seksi myy, koska se on lähellä samaa juttua. Halua, lupauksia, mielikuvia. Ei tarvitse kirjoittaa mitään rivoa, riittää että tekstissä on hengitys, ei pelkkää sanastoa.

Otin askeleen pidemmälle. Kirjoitin jutun, jonka otsikko oli tahallaan rajalla. Panin kaiken rahani tylsään ETFään. Arvaatko, mitä tapahtui. Some repesi, mutta ei siitä syystä mitä luulet. Ensimmäinen kommentti oli, että panitko tosissasi kaiken. Toinen kysyi, mikä ETF. Kolmas kertoi sijoittaneensa saman. Neljäs vitsaili verbistä. Postaus keräsi enemmän uutiskirjeen tilauksia kuin koko kevät yhteensä. Ihmiset rakastivat suorasukaisuutta. Seksikäs sana nosti ovenraon, mutta sisään he jäivät siksi, että teksti oli rehellinen ja numeroissa oli selkäranka.

Kokeilin myös kuvia, jotka eivät olleet ihmisiä. Täysin viaton kuva vanhasta pankin laskimesta ja nahkakantisesta muistikirjasta. Se toimi paremmin kuin rannalla otettu läppärikuva. Tuli olo, että lukija halusi tarttua johonkin fyysiseen, joka tuoksuu rahalta, ei hiellä voitelulta.

Sitten se outo käänne, jota en osannut odottaa. Yksi yö julkaisin tekstin kolmelta aamulla, koska olin valvonut tuloskauden kanssa ja sähköposti kupli. Se oli kylmä, kaunis, tekninen juttu yrityksen kassavirrasta. Ei kuvaa, ei koukulla leikittelyä, ei yhtään rivinvälistä kihelmöintiä. Aamulla heräsin siihen, että kävijäpiikki oli valtava. Mistä. Selvisi, että kotimainen keskustelufoorumi oli nostanut jutun etusivulle otsikolla Tämä on rehellisin kassavirtaopas suomeksi. Siinä hetkessä tajusin, että sijoitusblogit suomessa saavat kyllä pitoa seksillä, mutta pysyvyyden ne ansaitsevat pätevyyden kautta. Myynti tapahtuu tunteella, luottamus järjellä.

Silti mukahauska ja kevyt vire on kuin suola ruokaan. Vähän, ei paljon. Kirjoitin toisen jutun, jossa vertasin osinkoja siihen tunteeseen, kun ravintolassa lasku on jo maksettu etukäteen. Jengi ymmärsi. Tuleva raha alkoi tuntua kehossa, ei vain laskurissa. Kuva oli ihan vaan lautainen pastaa. Ei pakaroita, ei pukuja, ei rannekelloa. Klikit riittivät ja aika sivulla kaksinkertaistui.

Mun oma suhde tähän on ristiriitainen. Olen nuohonnut tilastoja kuin salapoliisi ja nähnyt, miten tiettyjen sanojen ympärille kasaantuu huomio. Rikastumisesta puhuminen toimii paremmin kuin varallisuuden kasvattaminen. Pysyvä tulo toimii paremmin kuin hajautus. Vapaus toimii aina. Seksikkyys on kielessä ja rytmissä, ei vain kuvissa. Jos kirjoitan kuin rapsisin kuulijaa olkapäähän ja kuiskaisin, että katso tätä käyrää, niin silmät eivät harhaile takaisin uutisiin. Jos säikähdän ja rupean puhumaan abstraktisti, kaikki kaikkoaa.

Entä kun lukija huomaa pelin. Se hetki tulee, jos menee liian pitkälle. Yhdessä tekstissä korostin kiireen tunnetta liikaa. Nyt tai ei koskaan. Tilauksia tuli, mutta seuraavalla viikolla lähti puolet pois. He eivät tulleet raha edellä, he tulivat piikin perässä. Siinä ei ole mitään hävettävää, mutta se ei rakenna sitä pitkää, rauhallista summaa, jota varten mä tätä teen. Sijoitusblogit suomessa eivät menesty täysillä ilman pidäkkeitä. Ne menestyvät, kun lupausten päällä on vanhanaikainen tylsyys. Se on kauneinta mitä tiedän. Tylsä tekee rikkaaksi.

Välissä pitää uskaltaa sanoa se, mikä kuulostaa tylsältä. Osta vähemmän, säästä enemmän, lisää vain jos ymmärrät, älä koske jos et tiedä mitä teet. Kirjoitan sen välillä lause kerrallaan kuin runon ja annan kehon löystyä. Jos jokin kohta pyytää leikkiä, annan sille pilkkeen. Seksikkyys on rytmiä. Ei alastonkuvaa, vaan tapa kääntää lause niin, että siinä on pieni yllätys. Lukuja ei pidä peittää, ne pitää sytyttää.

Se yllätys muuten. Kaikki odottavat tähän kohtaan kikkaa, jonka voisin myydä verkkokurssina. Sitä ei tule. Sen sijaan kerron, että suurin yksittäinen kassapäivä blogissa tuli jutusta, jonka kuvassa oli harmaahapsinen voimanostaja lukemassa Kauppalehteä ratikassa. Sen otti satunnainen lukija ja lähetti luvalla. Tarinan pointti ei ollut voima tai ikä. Se oli rauha. Sellainen lepo, jonka varallisuus joskus tuo. Siihen kytkeytyi enemmän halua kuin yhteenkään mansikkadrinkkikuvaan, jonka olen julkaissut. Luulen, että moni näki itsensä siinä. Ehkä se on sitä aikuisen seksikkyyttä, josta puhutaan harvemmin.

Jos haluat viedä sijoitusblogit suomessa kevyesti hengittävästä klikkisyötistä kestäväksi lukijasuhteeksi, tee näin ilman että teet mitään listoja. Kirjoita kuin puhuisit ystävälle keittiönpöydän äärellä. Anna yhdelle sanalle väli ja paino. Näytä yksi luku, älä kymmentä. Älä pelkää, jos alku on vähän liian rohkea, kunhan perusta kantaa. Ja muista, että jokainen kuva antaa lupauksen. Pidä se. Tai riko se tietoisesti ja kerro miksi. Molemmat käyvät, jos olet ihminen ja jos uskaltaa olla välillä tylsä.

Loppu ei palaa alkuun. En lupaa ympyrää. Laitan vain tähän pöytään viimeisen lauseen, joka kannatteli mua keväällä kun data oli sekavaa ja otsikot huusivat huomiosta. Raha on hiljainen, hyvä teksti vielä hiljaisempi. Kun ne puhuvat yhdessä, siinä on kaikki halu mitä tämä laji tarvitsee. Sijoitusblogit suomessa voivat olla sellaisia. Sunkin.